Mielenosoitus herätti tieraivoa Lahnuksessa

Huolimatta sateisesta säästä, saimme mielenosoituksen pidetyksi tiistaina 10.10. Tällä kertaa mielenosoituksessa oli mukana myös ihmisiä Nurmijärven puolelta. He marssivat Simolasta Lepsämänjoentien risteykseen, jossa kohtasimme.

Autoilijoiden reaktiot olivat pääsääntöisesti meitä kannustavia, mutta oli myös uhkaava tilanne, kun autoilija ajoi marssijoita kohti ja väisti meitä vasta aivan viime tingassa.
Myös muutaman autoilijan “järjetön” kiihdytys oli hieman pelottava kokemus. Mutta, loppu hyvin kaikki hyvin.

Toivomme voivamme mielenosoituksen avulla nostaa niin ELY-keskuksen, kuin Espoon ja Nurmijärven päättäjien tietoisuutta Lahnuksentie vaarallisuudesta.

Tietoisuuden lisäksi toivomme, että kyseisten kolmen tahon, ELY-keskuksen, Espoon ja Nurmijärven välille saataisiin nyt nopeasti aikaan keskusteluyhteys ja siten yhteistyötä Lahnuksentien kevyen liikenteen väylän rahoituksen ja aikataulun suhteen.

Liikenneviraston viimeisimmässä mittauksessa Lahnuksentien automäärä oli 5174 KAVL (vuoden keskimääräinen arkivuorokausiliikenne) ja raskasliikenteen 360 KAVLRAS (Raskaiden ajoneuvojen vuoden keskimääräinen arkivuorokausiliikenne).